Elisa Lientola Wanted: oikeudenmukainen, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä hyvinvointiyhteiskunta

Onko meillä varaa?

  • Kenen tahansa arki voi muuttua liian harmaaksi
    Kenen tahansa arki voi muuttua liian harmaaksi

Viime torstaina 4.9.2014 sattui kotimatkalla Yle Suomen taajuudelta tulemaan ohjelmaa mielenterveyden hoidon tilasta. Äänessä yhdistysihmisiä, kokemusasiantuntijoita ja eturivin asiantuntijoita Lauermaa myöten. Jäin mietteliääksi.Mielenterveysongelmat ovat maassamme yhä tabu, vaikka keskustelu ja avoimuus ovat hieman lisääntyneet. Mielisairaudesta, jopa sen ehkäisystä, jää yhä pahemmillaan iäksi leima. Hoitoon hakeutumisen kynnys on yhä liian korkealla.

Koettakaapa kertoa työhaastattelussa rehellisesti, että olet joskus käynyt psykologilla setvimässä suhdettasi vanhempiisi, tai kehoosi tai potenut masennusta, mutta löytänyt keinot ehkäistä masennuskaudet. Pah! rehellisyys ei aina kannata. Avoimuutta arvostetaan, mutta sillä ei saa työpaikkaa. Reaktio on eri kuin jos kerrot selättäneesi fyysisen sairauden tai urheiluvamman; silloin kerrot sankaritarinaa selviytyjästä.

Mielen sairaudet ovat sairauksia, mutta miksi emme voi käsitellä niitä sellaisena? Miksi juuri mielenterveyden ongelmat tai hoitaminen koetaan loppuiän määritteleväksi stigmaksi.
Apua hakenut on toiminut viisaasti, niin kuin pitää. Uraohjus saattaa voida todella pahoin, mutta häpeällisen stigman pelossa jättää traumat purkamatta ja sairasloman pitämättä. Törmätäkseen seinään jossain vaiheessa, tai siirtääkseen ongelmansa muiden kannettavaksi.
 
Mielenterveysongelmaisen (koko edellinen sana pitäisi poistaa käytöstä?) on myös vaikea saada hoitoa somaattisiin sairauksiin, ensimmäisen masennusdiagnoosin jälkeen kaikki laitetaan psykosomaattisten sairauksien piikkiin. Vaikka olemme psykofyysisiä kokonaisuuksia, ei reuma tai syöpä parane masennuslääkkeillä. Sitä paitsi kokonaisuus toimii myös toisin päin. Kipu ja unettomuus aiheuttavat tutkitusti masennusta. Ohjelmasta nousi vahvasti esiin se seikka että edelleen mielenterveys medikalisoidaan. Edelleenkään ei pureuduta itse ongelmaan, vaikka jo vuosikaudet on puhuttu keskustelun ja tuen tarpeesta.
 
Itseä eniten ravisteli masentuneiden kokema kohtelu sairaalassa. Itsemurhakandidaatteja kohdeltiin tekosairaina, huomionkipeinä kiusankappaleina ilman ihmisarvoa. Terveyden huollon ja mielenterveystyön tekijöillä on siis peiliin katsomista. Raskas työ varmasti turhauttaa ja kyynistää, mutta ihmisarvon alennus ja syyllistys tuskin nostavat kuopasta. Se ihminen siinä vastaanotolla on aina ihminen, eikä varmasti terve, vaikka yritys tappaa itsensä olisi jatkuvaa ja näennäistä. Varmasti hoitohenkilökunnassa on suurin osa sydämellään työssä ja osaavaa, kaikki kunnia heille.
 
Se, mitä kokemusasiantuntijat toivoivat oli hoitosuhteiden jatkuvuus, ei jatkuva pompottelu. Kukaan ei tunnu ottavan vastuuta kokonaisvaltaisesti yksilöstä. Avohoito ei ole ratkaisu kaikkeen, joskus tarvitaan laitoshoitoa. Mutta hoitomuodosta riippumatta selkeästi tehokkainta olisi pysyvä hoitosuhde. Mielenterveyspotilas tuskin jaksaa joka kerta hoidontarpeen huomatessaan aloittaa kertomustaan alusta. Sairaseläke ei ole kenenkään unelmatulevaisuus, silti meillä on hurjat 75 000 työikäistä mielenterveysongelmien vuoksi Työkyvyttömyyseläkkeellä, 40% kaikista työkyvyttömyyseläkeläisistä. Heidän lisäkseen lukuisia on sairaslomilla. Puhutaan siis merkittävästä kansanterveydellisestä- ja taloudellisesta tekijästä. Puhumattakaan siitä inhimillisestä haitasta, jota sairauksien pitkittyminen aiheuttaa potilaalle ja tämän läheisille.

Olisiko meillä rohkeutta satsata hoitoketjun sujuvuuteen ja vihdoin todella psykologin resursseihin ja tarjota mahdollisuus?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

Janne Suuronen

Entäs, kuinka ympäröivän yhteiskuntamme arvojen liberalisoituminen pitkällä tähtäimellä on jo vaikuttanut ja tulee yhä lisää vaikuttamaan kansan mielenterveyden tilaan ? Lapset tarvitsevat rajoja. Mutta ovatko kaikki aikuisetkaan ihmiset kypsiä ottamaan vastuun itsestään ja elämästään.

Käyttäjän ElisaLientola kuva
Elisa Lientola

Tottakai meillä vanhemmilla ja yhteisöllä on aina näppime pelissä, mutta pelkkä ympäristötekijä ei synnytä masennusta tsi skitsofreniaa. Usein kai masennus pitkittyy siksi että sitä ei tunnisteta koska kaiken pitäisi olla hyvin? Mutta masennus ei tarvitse rationaalista syytä.

Pekka Pylkkönen

Tilastojen valossa tilanne on todella ongelmallinen, sillä työkyvyttömyysetuuksista tosiaan liki puolet myönnetään masennuksesta. Sairautena masennus ei kuitenkaan ole sen yleisempi kuin vaikkapa syöpä. Tästä voi tehdä johtopäätöksen että joko lääkärit käsittelevät normaalielämään kuuluvia asioita sairautena tai sitten ylivoimaisesti suurin osa näyttelee masennuksensa. Kumpikaan vaihtoehdoista ei auta niitä jotka aidosti tarvitsisivat apua ongelmiinsa.

Jos terveydenhuollon resurssit käytetään terveisiin, sairaat eivät saa hoitoa.

Perustulo ratkaisisi todennäköisesti tämänkin ongelman. Lääkärinlausuntojen metsästämisessä ei olisi järkeä kun siitä ei seuraisikaan nykyisenlaista taloudellista palkintoa.

Pekka Pylkkönen
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #5

Hienoa että asiassa on päästy eteenpäin!

Käyttäjän ElisaLientola kuva
Elisa Lientola Vastaus kommenttiin #6

Niin, tämä on hyvä suunta. Pelkäämpä että syy suureen työkyvyyttömyyselärmäärään on siinä ettei ole hoidettu,vaan sairaus pääsee aivan liian pikälle :(

Käyttäjän ElisaLientola kuva
Elisa Lientola

"Tästä voi tehdä johtopäätöksen että joko lääkärit käsittelevät normaalielämään kuuluvia asioita sairautena tai sitten ylivoimaisesti suurin osa näyttelee masennuksensa. Kumpikaan vaihtoehdoista ei auta niitä jotka aidosti tarvitsisivat apua ongelmiinsa."
Ei pidä psykologisoida, eikä etenkään medikalisoida normaalielämään kuuluvia asioita. Mutta en usko että kumpikaan vaihtoehdoistasi on se oikea. Eikö ihminen joka teeskentelisi minkä tahansa sairauden, myös masennuksen, ole sairas. Hoitoon hakeutumisen kynnys on yhä korkealla, eikä diagnooseja, jotka jotavat työkyvyttömyyseläkkeeseen kättelyssä lätkitä. Pelkäänpä että enemmin kyse on siitä, että hoito aloitetaan liian myöhään tai se on tehotonta, kuten tuossa radio-ohjelmassa käi ilmi, väärällä lääkityksellä avohoidossa ilman pysyvää säännöllistä hoitokontaktia.

Pekka Pylkkönen

Ihminen ei välttämättä ole sairas vaan tavoittelee taloudellista etua. Takuueläke on merkittävästi korkeampi kuin esimerkiksi työttömyysetuudet, opintoetuuksista puhumattakaan. Lisäksi se tulee ilman hakemista. Parikymppiselle takuueläke on helposti jo nykytasolla yli puolen miljoonan "lottovoitto".

En ajattele että kaikki näyttelevät, mutta selkeästi suhtautumisessa elämään on jotain pielessä. Tunnetko sattumalta Rosenhamin kokeen? Suosittelen tutustumaan.

Käyttäjän ElisaLientola kuva
Elisa Lientola Vastaus kommenttiin #10

Minun on silti vaikea ajatella että joku tavoittelisi työkyvyttömyyseläkettä. Voi olla että heitäkin joukossa on, mutta onko varmaa tunnistinta.

Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #11

Ei ole tunnistinta, sillä tervettä ja sairasta ei pysty erottamaan ulkopuolelta. Rosenhamin kokeessa lääkärit pitivät kaikkia terveitä koehenkilöitä psyykkisesti sairaina. Yhtä vaille kaikkia jopa skitsofreenikkoina.

Elias Duerr

Piti ihan kirjautua kysymään, kun en nyt tavoita päättelyäsi.

Miten siitä, että masennuksen ja syövän esiintyvyys on suunnilleen sama, seuraa, että masennuksen perusteella myönnetyt työkyvyttömyyseläkkeet olisivat suurelta osin perustelemattomia?

Oletan kyseen olevan siitä, että masennuksen perusteella määrätään työkyvyttömyyseläkkeitä enemmän kuin syövän, vaikka esiintyvyys on sama. En kuitenkaan ole varma, mikä on looginen yhteys tämän ja johtopäätöksesi kanssa.

Nimittäin lienee selvää, että syövän ja masennuksen vaikutuksella työkyvyttömyyteen on ainakin joitain eroja. Kuinka iso osa syöpäpotilaista on vanhuksia, jotka eivät enää ole työikäisiä, verrattuna masennukseen? Mitkä ovat syövän ja masennuksen hoitoennusteiden erot? Kuinka iso osa syöpäpotilaista voidaan onnistuneesti hoitaa takaisin työkykyisiksi, ja samoin mitkä ovat syövän ja masennuksen erot kuolleisuuden suhteen? Nämä tekijät kaikki vaikuttavat siihen, kuinka moni päätyy työkyvyttömäksi, ja kuinka moni työkyvyttömänä pysyy.

Voisitko selittää päättelyäsi tarkemmin? Ihan kiinnostuksesta kyselen, kun en nyt hahmota asiaa.

Pekka Pylkkönen

Ei niillä muuta yhteyttä tässä ollutkaan kuin likimäärin esiintyvyys. Pahoittelen epäselvää tekstiä :)

Sattumalta työkyvyttömyysetuuksista määrätään ylivoimaisesti eniten sairaudesta jota ei pystytä millään tavalla laboratoriossa tutkimaan ja jota on tutkitusti helppo näytellä - mielenterveysongelmia ylipäätään. Yksi selittävä tekijä voi olla juuri se, että sairauden näyttelemisestä voi saada huomattavaa taloudellista etua.

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

"Onko meillä varaa?"

Ei ole.

"Olisiko meillä rohkeutta satsata hoitoketjun sujuvuuteen ja vihdoin todella psykologin resursseihin ja tarjota mahdollisuus?"

Rohkeutta voi olla, mutta edelleenkään ei varaa.

Käyttäjän ElisaLientola kuva
Elisa Lientola

Eikö kannattaisi olla? Nykytilanne tulee yhteiskunnalle kalliimaksi. Jos hoitosuhde olisi ehjä, asenteet kohdillaan, hoitoon hakeutuminen helpompaa ja hoito oikeaa, käynnit ja sairaslomat, sekä työkyvyttömyyseläkkeet vähenisivät. Kannataako "säästää" ja maksaa inhimillisestä kärsimyksestä?

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

En usko, että vaikka hoitoihin tungettaisiin kuinka paljon tahansa rahaa, tilanne korjaantuisi merkittävästi. Onko esimerkiksi Norja saanut nuo palvelut kuntoon vaikka sillä on rahaa tukuttain?

Säästää voi vasta kun jäädään plussalle. Nyt kaikki rahoitetaan velalla. Kannatat siis suurempaa velanottoa? Entä kun korot nousevat niin suureksi, että olemme korvia myöten nesteessä ja kaikki mielenterveystyö on pakko lopettaa? Itse olisin hyvin varovainen velanoton suhteen ja yrittäisin olla tyytyväinen niihin vähiin palveluihin, joita nyt pystytään tarjoamaan.

Jos hoitosuhteesta voidaan tehdä ehjä, asenteet kohdistaa ja hoidosta tehdä oikea ilman rahallisia panostuksia, niin se on hyvä ja suostun siihen.

Reijo Siipola

Eikö pitäisi pikemminkin olla huolissaan siitä, miksi ruumiillisia sairauksia ja niistä aiheutuvaa työkyvyttömyttä on enemmän kuin psyyken alueen sairauksia. Vai onko pyyke jotenkin ruumista suojatumpi kolhuilta ja tartunnoilta?

Käyttäjän ElisaLientola kuva
Elisa Lientola

Minusta 40% kaikista sairauksista pseeken sairauksiin työkyvyttömyyseläkkeistä on paljon. Ehkei terveydenhuollon hoitoketjut somaattisten sairauksienkaan kohdalla aina ideaalisti toimi, mutta mielenterveyden hoidossa meillä on eniten parantamisen varaa oko ketjussa.

Kirsti Hermunen

Niiden 50 vuoden aikana (yli sen jos opiskeluaika otetaan huomioon),jonka olen työskennellyt terveyden- ja sairaanhoidossa - ja opiskeluaikaa lukuunottamatta keskeisesti 'psykiatrisessa sairaanhoidossa' Helsingissä - ihmisten ja elämän(joka on työtä, keskeisesti mielessä työskentelyä) arvostaminen romahtanut, ei passiivisesti eikä 'yhteiskunnan', 'ensimmäisen, toisen tai kolmannen sektorin', jne. toimesta, vaan 'nimeltä elämään kutsuttujen' ihmisten toimena. 'Isänsä kavaltaneiden' nuorempien sukupolvien toimintana?.
Kuusikymmenluvulla lääketieteellisessä (ja sairaanhoito-opistoissa) opettajina (klinikoilla eli opetussairaaloissa) - ja sairaaloissa yleensä työskentelivät sodan kokeneet aikuiset (mitä en silloin tajunnut. He tutkivat ja hoitivat potilaita, käytännössä, ja todellisessa yhteistyössä. Hgin kaupungilla sairaanhoidossa (jota tointa terveyskeskuksissakin - tai 'hyvinvointiasemilla') työskentelevien lääkäreiden ja hoitajien työskentelyä näytti jo 70-80 -luvulla rasittavan se kontrolloiva byrokratia, joka oli päässyt työntymään ja hajottamaan työskentelymahdollisuuksia, mikä vallitsi kaupungin hallinnossa. HYKSissä klinikat olivat kohtalaisen itsenäisiä, sisältä käsin innoittuvia ja joustavia, joilla oli 'oma isäntä' - siihen asti kuin HYKSiä alettiin tiivistää ja 'organisoida' ulkoapäin.
Lääkintähallituksesta (jossa toimivat lääkärit) tuli (Vappu Taipaleen käytönnössä toteuttama) TEO ja STAKES ja nykyinen VALVIRA, juristien vetämä 'valvova elin'(joka tuottaa erilaisia täytettäviä määräyksiä,raportteja, jne.) KELA, joka nousi sairaanhoitoa mahdollistavaksi, luulisin, on romahtanut: psykiatrista kuntoutusta (eli psykoterapiaa) rajoitettiin ja ehdollistettiin KELAn lääkäreiden työnä. "Puolen vuoden aggressiivinen lääkehoito" ehdoksi ennen kuntoutukseen pääsyä, muun muassa. Henkinen muutos koskee, ei kaikkia, niitä ihmisiä, jotka 'johtavat', valvovat ja kontrolloivat yleensä meidän yhteisesti jaetun 'maamme' toimintaa, nuoremmista ja vanhemmasta sukupolvesta huolehtimista ja 'kodin' rakentumista ja sen suhteiden ylläpitämistä. Meillä työskentelee lääkäreitä ja hoitajia, jotka eivät ole oikeasti työskentele 'lääkäreinä'. Olen huomannut, että lääkäreiden ja hoitajien työn, tehtävän, arvostus on romahtanut. Niin kuin yleensäkin ihmisten ja elämän arvostus: eivät ne, jotka halveksivat arvosta itseäänkään.
Psykiatrinen hoito on kärsinyt ensimmäisenä ja ehkä eniten - siksi, etteivät resursseista päättävät tunne itseään: tunnista, että olemme psyykkisesti lähtökohtaisesti samanlaisia. Tarvitsemme meitä arvostavia ja kiinnostuneita vanhempia huolehtimaan, vanhempia jotka selviävät omassa mielenmaailmassa riittävän hyvin....
Miksei kukaan nosta julkisuuteen sitä, ettei lastenhoito päiväkodeissa, jne. ole riittävän hyvää? Lasten psykiatrisista hoitopaikoissa luovuttiin ensimmäisenä; KELA lakkasi korvaamasta lasten psykoterapiaa - 'valtion' palvelijat sysäävät 'kuntien' hoidettaviksi. Lastenkoteihin, joissa yritetään hoitaa (lääkityksellä!) psykiatrista hoitoa tarvitsevia lapsia - riittämättömissä oloissa. Hoitajina nuoria, ei vielä aikuisiksi kehittyneitä, opiskelijasijaisia.

käsittääkseni pitäisi tehdä), henkiseen ilmapiiriin sairaanhoitohenkilökunnan ksku

meillä henkisessä kulttuurissa(viljelyssä) tapahtunut merkittävä muutos, romahdus. 60-luvulta

Käyttäjän ElisaLientola kuva
Elisa Lientola

Ehkä tässä näkyy yleinen kulttuurinmuutos yhteisö/perhe-keskeisestä kulttuurista individualismiin. Kärjistetysti lapset tarhataan ja irroitetaan arjen normaaleista toiminnoista, muulloinkinn kuin vanhempien työstä ja vanhukset piilotetaan "seniorikorttteleihin" l palvelutaloihin, sairaat unohdetaan sairaalaan ja mielenterveysongelmaiset ovat muita ei meitä.

Toimituksen poiminnat